Tanja Kakko vastuullisuusviestinnän asiantuntijaksi IR Partnersiin
Tanja Kakko, 41, BBA, on aloittanut vastuullisuusviestinnän asiantuntijana vaativaan yritys-, talous- ja sijoittajaviestintään erikoistuneessa IR Partnersissa.
”Vastuullinen liiketoiminta ja siihen liittyvä vastuullisuusviestintä on asiakkaillemme yksi tämän hetken tärkeistä teemoista, sillä sijoittajia kiinnostavat yhtiöt panostavat enenevissä määrin vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. Niihin liittyvät toimet vaativat myös osaavaa ja määrätietoista viestintää, jotta yhtiön ympäristölleen ja yhteiskunnalle tuottama positiivinen vaikutus saadaan sijoittajien sekä muiden sidosryhmien tietoisuuteen ja sitä kautta yhtiön kilpailueduksi. Tanja tuo IR Partnersin tiimiin lisäosaamista vastuullisuusviestintään, erityisesti kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen liittyvissä teemoissa. Hänellä on lisäksi vahva liiketoiminnallinen osaaminen ja laaja kokemus vaativista viestinnän tehtävistä”, iloitsee IR Partnersin perustaja ja toimitusjohtaja Tiina Olkkonen.
Tanja on työskennellyt aiemmin kansainvälisissä yhtiöissä, kuten Machineryssä ja Delete Groupissa viestinnän ja markkinoinnin tehtävissä, joista viimeisimmät vuodet erityisesti vastuullisuus- ja sijoittajaviestinnän parissa. Hänellä on 20 vuoden laaja ja käytännönläheinen kokemus viestinnän tehtävistä eri toimialoilta sekä vahva liiketoiminnallinen osaaminen. Hänen erikoisosaamiseensa kuuluu kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen liittyvä viestintä.
”IR Partnersin Tiina ja Saija ovat minulle tuttuja yhteistyökumppaneita aikaisemmista sijoittaja- ja vastuullisuusviestinnän projekteista. On hienoa liittyä osaksi IR Partnersin kasvavaa ja todella osaavaa ammattilaisjoukkoa sekä tuoda oma osaamiseni uutena lisänä tiimiin. Vastuullisuusviestinnällä tehdään näkyväksi viestivän yhtiön positiiviset vaikutukset yhteiskunnassa ja ympäristölleen. Parhaimmillaan se luo kilpailuetua maailmassa, jossa sijoittajat odottavat sekä arvostavat vastuullista liiketoimintaa. Odotan innolla uusia haasteita sijoittajaviestinnän parissa ja asiakaskohtaamisia”, sanoo Tanja Kakko.
Lisätietoja:
Tiina Olkkonen, toimitusjohtaja, perustaja, IR Partners Oy
Puh. +358 40 827 8844
tiina.olkkonen@irpartners.fi
Tanja Kakko, asiantuntija, vastuullisuusviestintä, IR Partners Oy
Puh. +358 50 590 3916
tanja.kakko@irpartners.fi