IR Partners toteutti Raisiolle sijoittajatutkimuksen 

Sijoittajatutkimus on ylimmän johdon ja hallituksen strateginen työkalu, joka auttaa yhtiötä omistaja-arvon rakentamisessa ja sijoittajaviestinnän suunnittelussa. Laadukkaasti toteutettu sijoittajatutkimus antaa selkeän näkemyksen keskeisten sidosryhmien odotuksista, toiveista ja mahdollisista huolenaiheista. Se kertoo, miten yhtiö on onnistunut kommunikoimaan strategiastaan ja miten houkuttelevana sijoituskohteena markkinat pitivät yhtiötä. Säännöllisesti toteutettuna sijoittajatutkimus antaa yhtiölle työkaluja sijoittaja- ja talousviestinnän pitkäjänteiseen ja määrätietoiseen kehittämiseen. 

IR Partners toteutti Raisio Oyj:lle sijoittajatutkimuksen loppuvuonna 2024. Raisiolle toteutettu sijoittajatutkimus oli niin sanottu hybridimallilla toteutettu tutkimus, joka sisälsi tarkasti valikoiduille sijoittajille ja analyytikoille kohdistetun syväluotaavan haastattelututkimuksen sekä lisäksi laajasti osakkeenomistajille ja muille sijoittajille kohdistetun on-line kyselytutkimuksen. Lisäksi tutkimuksen aikana haastateltiin yhtiön johdon ja hallituksen edustajat. 

Sijoittajatutkimuksen tulokset analysoitiin tarkasti yhdessä yhtiön johdon kanssa ja osana tuloksia IR Partners esitti Raisiolle näkemyksensä ja suosituksensa sijoittajaviestinnän jatkotoimista ja kehityskohteista.

”Raisio on päivittämässä strategiaansa. Strategiatyön pohjaksi pyysimme IR Partnersia toteuttamaan sijoittajatutkimuksen, joka auttoi meitä selvittämään erityisesti sitä, kuinka olimme onnistuneet viestimään yhtiön nykyisen strategian ja kuinka houkuttelevana sijoituskohteena markkinat pitivät Raisiota. Saimme selkeän kuvan, miten hyvin olemme onnistuneet sijoittaja- ja talousviestinnässämme sekä miten voimme kehittää tekemistämme edelleen. Osakkeenomistajat kiittelivät myös mahdollisuutta osallistua sijoittajaviestintämme kehittämiseen kaikille sijoittajille suunnatun on-line-kyselytutkimuksen kautta. Projektin lopputuotteena saimme IR Partnersilta selkeän näkemyksen siitä, millaiset jatkotoimet tukevat sijoittaja- ja talousviestintämme kehittämistä sekä Raision sijoitustarinaa”, Raision talousjohtaja Mika Saarinen kertoo.

Sijoittajatutkimus on salainen ase luottamuksen ja omistaja-arvon rakentamisessa – lue lisää aiheesta blogistamme

Lisätietoja IR Partnersin sijoittajaviestinnän palveluista

Kare Laukkanen

liiketoimintajohtaja, sijoittajaviestintä

+358 50 5539535 kare.laukkanen@irpartners.fi

Vuosi 2024 – kasvun ja uudistumisen vuosi

Vuosi 2024 oli meille IR Partnersilaisille (tai tuttavallisemmin IRPpiläisille) merkittävää kasvun ja uudistumisen aikaa. Tiimimme vahvistui uusilla asiantuntijoilla, jotka toivat mukanaan erityisosaamista vastuullisuusviestinnästä, strategisesta yritysviestinnästä sekä talous- ja sijoittajaviestinnästä. Näillä vahvistuksilla vastasimme kasvaneisiin asiakastarpeisiin tehokkaasti ja monipuolisesti.

Kolme liiketoiminta-aluettamme – strateginen viestintä, vastuullisuusviestintä ja sijoittaja- ja talousviestintä – kehittyivät kaikki suotuisasti. Strategisen viestinnän tiimimme auttoi asiakkaitamme liiketoiminnan murrosvaiheissa, kuten yritysostoissa ja organisaatiouudistuksissa. Vastuullisuusviestinnässä keskityimme auttamaan asiakkaitamme tunnistamaan ja kommunikoimaan vastuullisuuden ydinteemoja selkeästi, vastaten sekä sääntelyn että asiakkaiden tarpeisiin. Sijoittaja- ja talousviestinnässä olimme mukana rahoituskierroksilla, listautumisissa ja sijoittajasuhteiden rakentamisessa, tukien asiakkaitamme kestävien suhteiden luomisessa pääomamarkkinoille.

Loppuvuodesta käynnistimme oman yrityskulttuurimme muotoiluprojektin, jolla vahvistamme huipputiimimme hyvinvointia ja tarjoamme jokaiselle turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Samalla terävöitimme strategiaamme vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin.

Vaikka vuoteen 2024 mahtui niin geopoliittista kuin makrotaloudenkin epävarmuutta, näimme myös uusia mahdollisuuksia vihreän siirtymän ja teknologiasektorin vetämänä. Tästä on hyvä jatkaa vuotta 2025! 

Katse vuoteen 2025

Jatkamme alkaneena vuonna 2025 työtämme meneillään olevien ja käynnistymisvaiheessa olevien asiakasprojektien parissa. Toimimme pitkäaikaisena kumppanina lukuisille kansainvälisesti toimiville suomalaisille pörssiyhtiöille vaikuttavan yritys-, sijoittaja- ja vastuullisuusviestinnän strategisessa suunnittelussa ja toteutuksessa. 

Valmistelemme niin listautumisissa tarvittavia sijoittajatarinoita kuin vastuullisuuden kehittämishankkeiden kaksoisolennaisuusarviointeja. Olemme innoissamme jokaisesta mahdollisuudesta tukea asiakkaitamme näissä tulevaisuuden kehityksen kannalta keskeisissä hankkeissa. 

Asiakkaamme odottavat meiltä näkemyksellisyyttä ja kykyä luotsata asioita eteenpäin haastavissakin tilanteissa. Itse koemme ylpeyttä suoraselkäisyydestämme ja kyvystämme kohdata haasteetkin rohkeasti. Ja ennen kaikkea – jatkamme erinomaiseksi havaitulla tiellä hyvällä fiiliksellä ja asenteella, unohtamatta joustavuutta ja ketteryyttä reagoida muuttuviin tilanteisiin. 

Lämmin kiitos asiakkaillemme ja upealle tiimillemme vuodesta 2024 – yhdessä olemme saavuttaneet paljon ja odotan innolla, mitä vuosi 2025 tuokaan tullessaan.

Tiina Olkkonen
IR Partners Oy
Toimitusjohtaja

Kokemuksia ja vertaistukea CSRD-raportointiin liittyen – tutustu tutkimustuloksiin

Viestintätoimisto IR Partners ja ympäristökonsulttitoimisto UseLess Company teettivät marras-joulukuussa 2024 tutkimuksen, jossa selvitettiin, miten suomalaiset yrityspäättäjät kokevat Euroopan kestävyysraportointidirektiivi CSRD:n mukaisen kaksoisolennaisuusarvioinnin ja kestävyysraportointiprosessin. Tutkimukseen osallistui yhteensä 75 päättäjää eri toimialoilta. Vastaajien joukossa oli talous-, vastuullisuus-, ja toimitusjohtajia, joiden vastuualueisiin kestävyysraportointi kuuluu. 

Tutkimus kattoi yrityksiä, joissa kaksoisolennaisuuden arviointi tai CSRD:n mukainen raportointiprosessi oli jo käynnistetty. Vastaajista noin puolet edusti yrityksiä, joita raportointivelvoite koskee vuodesta 2025 alkaen. 

Tiedonkeruu toteutettiin puhelinhaastatteluina tutkimusyhtiö Iro Researchin toimesta.

Tutkimuksen tuloksista järjestettiin webinaari, jossa puhujina olivat Hanne Mäkelä IR Partnersista, Mervi Teerikangas UseLess Companysta, Tapio Nelimarkka Relais Groupista sekä Jutta Valkeinen Louneasta.  

Keskeisiä tutkimustuloksia ja tärkeitä havaintoja: 

  • CSRD-direktiivin mukaiset velvoitteet koetaan haastaviksi: 37 % vastaajista ilmoitti kokonaisuuden olevan heille epäselvä ja ainakin osittain vaikeatulkintainen. 
  • Kaksoisolennaisuusprosessi vie aikaa ja on koko prosessin selkäranka. Siihen kannattaa varata vähintään 3–4 kuukautta. 
  • Arvoketjun päästöjen laskeminen ja biodiversiteettivaikutusten mallintaminen nousivat esiin haasteellisimpina ympäristöteemoina. 29 % vastaajista piti biodiversiteettiraportointia erityisen haasteellisena. 
  • Strategiset vaikutukset: Tutkimuksen mukaan jo 37 % yrityksistä on tehnyt liiketoimintamuutoksia CSRD-prosessin myötä. Toiminnan muuttaminen ympäristömyönteisemmäksi ja prosessien kehittäminen nousivat toimenpiteiden kärkeen. 

Webinaarin puhujien tärkeimmät vinkit CSRD-raportointiin ja kaksoisolennaisuusprosessiin: 

  • Tapio Nelimarkka Relais Groupista painotti huolellisen kaksoisolennaisuusarvioinnin merkitystä: ”Jos kaksoisolennaisuusprosessi tehdään hyvin, datan keruu ja tavoiteasetanta helpottuvat. Huolellinen ja hyvä olennaisuusarviointi on koko raportointivaatimuksen perusta.” 
  • Mervi Teerikangas UseLess Companysta rohkaisi yrityksiä aloittamaan päästöraportoinnin rohkeasti: ”Kannattaa keskittyä olennaiseen ja tarkentaa laskentaa opitun perusteella. Ei pidä piiloutua sen taakse, ettei kaikkia lukuja välttämättä vielä ole käytettävissä.” 
  • Jutta Valkeinen Louneasta muistutti, että CSRD vaatii koko organisaation osallistumista: ”Johdon agendalle vieminen vaatii toistamista ja sitoutumista.” 
  • Hanne Mäkelä IR Partnersilta summasi: ”Prosessi on tiimityötä ja ennen kaikkea strategista työtä. Kaiken ei tarvitse olla valmista ensimmäisenä vuonna – kyseessä on maratoni, ei sprintti.” 

Tuntuuko, että olet yksin CSRD-haasteiden kanssa? Kiinnostaako liittyminen CSRD-vertaisverkostoon? Ilmoita kiinnostuksesi sähköpostitse hanne.makela@irpartners.fi 

Kutsu: IR Partnersin ja UseLess Companyn webinaari Kokemuksia CSRD-raportoinnista tiistaina 10.12. klo 10-11 

Lämpimästi tervetuloa IR Partnersin ja UseLess Companyn webinaariin Kokemuksia CSRD-raportoinnista. Tilaisuus järjestetään tiistaina 10.12.2024 kello 10.00-11.00.  

Tilaisuudessa esitellään tuoreet tutkimustulokset suomalaisten yritysten kestävyysraportointiin valmistautumisesta ja sen haasteista.  

Tapahtumassa kuulet alan asiantuntijoiden ajatuksia/näkemyksiä kaksoisolennaisuusprosessin ja raportointiprosessin haasteista sekä kipupisteistä, ympäristöön ja sosiaaliseen vastuuseen liittyvistä kysymyksistä sekä siitä, miten matkan varrella opittu voi muuttaa liiketoimintaa kestävämmäksi. 

Tilaisuudessa mukana keskustelemassa ovat Jutta Valkeinen Louneasta, Tapio Nelimarkka Relais Groupista, Hanne Mäkelä IR Partnersista ja Mervi Teerikangas UseLess Companystä. Keskustelun pohjana toimii marraskuussa 2024 toteutettu kyselytutkimus, joka kokoaa yhteen yhtiöiden talous- ja vastuullisuusjohtajien näkemyksiä ja kokemuksia.  

Ilmoittaudu mukaan webinaariin >>

Ohjelma:  

10.00-10.10: Tervetuloa 

10.10-10.25: CSRD-kyselytutkimuksen tulokset 

10.25-10.40: CSRD-valmistautuminen käytännön kokemusten kautta – Caset Relais Group Oyj ja Lounea Oy 

10.40-11.00: Q&A 

11.00: Tilaisuus päättyy 

Nähdään webinaarissa!  

Ystävällisin terveisin, 
IR Partners & UseLess Company 

Siirry takaisin sivun alkuun