Hanne Mäkelä IR Partnersin liiketoimintajohtajaksi 

VTM Hanne Mäkelä on nimitetty IR Partnersin liiketoimintajohtajaksi 18.9.2023 alkaen. Hannella on yli 20 vuoden kokemus vaativista viestinnän johtotehtävistä eri yhtiöistä. Hän vahvistaa kokemuksellaan erityisesti IR Partnersin vastuullisuusviestintäosaamista.  ”On hienoa päästä mukaan IR Partnersin kokeneeseen, taitavaan ja supermukavaan viestinnän ammattilaisten joukkoon. Lähden innolla perehtymään nykyisten asiakkaidemme liiketoimintaan ja kehittämään palveluita niin heille kuin uusillekin asiakkaillemme”, …

Lue lisää

Päivi Malinen on nimitetty IR Partnersin toimitusjohtajaksi tukemaan vahvan kasvun vaihetta

Lehdistötiedote, Helsinki 21.6.2023 kello 10.45 OTM Päivi Malinen on nimitetty sijoittaja-, talous- ja vastuullisuusviestinnän asiantuntijayhtiö IR Partnersin toimitusjohtajaksi 1.8.2023 alkaen. Hänet on samalla kutsuttu IR Partnersin osakkaaksi. Päivi Malinen siirtyy tehtävään Springvest Oyj:n toimitusjohtajan tehtävästä.  Hänen aikanaan yhtiö teki vuosittain ennätystuloksia ja se listattiin menestyksekkäästi Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle. Aiemmin Päivi on työskennellyt juristina muun muassa Nordealla, …

Lue lisää

Pohjoisesta pörssiin -valmennuspäivä #3:

IR Partners toimi maaliskuussa 2023 kolmannen Pohjoisesta pörssiin -valmennuspäivän sijoittajaviestinnän kouluttajana. Päivän energinen ja positiivinen vire vahvisti tosiasian, että pohjoisessa Suomessa on merkittävää voimaa ja potentiaalia!  …

Lue lisää

Hanna Malmivaara vahvistamaan IR Partnersin kasvua

Hanna Malmivaara, VTM, on aloittanut IR Partnersin strategisen viestinnän johtajana 11.1.2023. Hannalla on yli 25 vuoden kokemus viestinnän johtotehtävistä ja hän on tehnyt mittavan uran muun muassa YIT:n viestintäjohtajana ja konsulttina.  ”IR Partners tekee tärkeää työtä tukemalla suomalaisten kasvuyritysten menestystä ja luomme työllämme kestävää hyvinvointia Suomeen. Hannalla on erittäin vahva kokemus viestinnän johtamisesta, yritysjärjestelyistä, muutosviestinnästä …

Lue lisää

IR Partners on mukana Pörssisäätiön listautumiskoulutuksessa

Pörssisäätiö järjestää alkuvuonna 2023 maksuttoman kolmiosaisen listautumiskoulutuksen Pörssitalossa. Tilaisuudet on tarkoitettu listautumista suunnittelevien yritysten hallituksen jäsenille, toimitusjohtajille ja operatiiviselle johdolle sekä asiantuntijoille. Koulutus sopii erinomaisesti myös tällaisten yhtiöiden omistajille, kuten esimerkiksi yrittäjille tai pääomasijoittajien palveluksessa toimiville henkilöille. Kouluttajina toimivat IR Partnersin lisäksi myös muut Listautujan käsikirjan laatimiseen osallistuneet kokeneet asiantuntijat keskeisiltä markkinatoimijoilta, neuvonantajilta ja Finanssivalvonnalta.  …

Lue lisää

Tuemme tänä jouluna Mieli ry:n arvokasta työtä

Maailman poikkeukselliset kriisit ovat pistäneet monen nuoren entistä lujemmalle – liian moni nuori on jäänyt huolineen yksin. Nuoret tarvitsevat kasvaakseen turvallisia aikuisia, tilaa kohtaamiselle ja hiljaiselle muutokselle. Tärkeää on kuunteleva kohtaaminen. …

Lue lisää

Onnea päälistasiirtymän johdosta Relais Group!

Kaupankäynti Relais Groupin osakkeilla alkoi 1.12.2022. Nasdaq Helsingin pörssilistalla. Lämpimät onnittelumme! Kiitos, että tiimimme on saanut olla matkassanne mukana aina First North -listautumisesta vuodesta 2019 lähtien. …

Lue lisää

Pia Kuorikoski IR Partnersin yritys- ja vastuullisuusviestinnän johtavaksi konsultiksi

VTM Pia Kuorikoski on aloittanut 17.10.2022 IR Partnersin johtavana konsulttina vastuualueenaan yritys- ja vastuullisuusviestintä. Pialla on yli 20 vuoden kokemus monipuolisesta ja vaativasta vastuullisuus- ja yritysviestinnästä eri yhtiöissä sekä konsultoinnista viestintätoimistossa. ”Vastuullisuus ja avoin dialogi eivät ole ehkä koskaan aiemmin olleet yhtä keskeisiä teemoja viestinnässä kuin nyt. Vastuullisuusvaateet ovat korkealla yritysten agendalla sidosryhmien ja sijoittajien tiedontarpeen …

Lue lisää