
Kaksoisolennaisuusprosessi vaatii aikaa ja huolellisuutta
Kaksoisolennaisuusarviointi on keskeinen osa CSRD-raportointia. Se on myös aikaa, resursseja ja koko yrityksen sitoutumista vaativa strateginen ja osallistava prosessi. Kaksoisolennaisuuden huolellinen arviointi on myös koko ESRS-raportin perusta.
Tämä tuli ilmi IR Partnersin ja UseLess Companyn toimeksiannosta toteutetussa kyselytutkimuksessa, jossa haluttiin kuulla yritysten kokemuksia kestävyysraportoinnin haasteista ja ratkaisuista. Tuloksia esiteltiin Kokemuksia CSRD-raportoinnista-webinaarissa 3.12.2024.
34 % vastaajista koki kaksoisolennaisuuden toteuttamisessa haasteellisinta olleen omien resurssien riittävyys ja vastuunjako yhtiön sisällä. Lisäksi 32 % vastaajista koki standardien ja ohjeistuksen tulkinnan haasteelliseksi.
Jutta Valkeinen Louneasta kertoi, että kaksoisolennaisuusprosessi Louneassa vei noin 4–6 kuukautta. Aikaa vaati sidosryhmien tavoittaminen, organisaation oman johdon osallistuminen ja kalenterointi. ”Päätimme lähteä prosessiin hyvän yhteistyökumppanin kanssa ja halusimme tehdä sen huolellisesti. Olemme tyytyväisiä, että toimimme näin ja koemme, että onnistuimme tekemään prosessin hyvin ja kattavasti. Prosessin aikana nousi esille uusia teemoja, jotka kehittävät yhtiön liiketoimintaa”, Jutta totesi.
Tapio Nelimarkka Relais Groupista korostaa raportointivaatimuksista seuraavan työn laajuutta ja toteaa huolellisen olennaisuusarvioinnin olevan perusta niiden täyttämiselle: ”Jos kaksoisolennaisuusprosessi tehdään huolella, on datan keruu ja raportointi sekä tulevaisuuden tavoiteasetanta helpompaa ja selkeää.” Hän myös muistutti, että kaikki kaksoisolennaisuutta ja raportointia tekevät ovat uuden asian äärellä.
💡 Hanne Mäkelä IR Partnersilta tiivistää tärkeimmän viestin:
“Kaksoisolennaisuusarvioinnissa tärkeintä on tunnistaa huolella yhtiön liiketoiminnan keskeiset kestävyysvaikutukset ja niiden kautta nousevat liiketoimintamahdollisuudet ja -riskit. Huolellinen pohjatyö luo edellytykset kestävyystyön strategiselle kehittämiselle, helpottaa tulevaisuuden raportointia ja auttaa keskittämään resurssit oikeisiin asioihin.”
Tuntuuko, että olet yksin CSRD-haasteiden kanssa? Kiinnostaako liittyminen CSRD-vertaisverkostoon? Ilmoita kiinnostuksesi sähköpostitse hanne.makela@irpartners.fi.
