Kasvu tarvitsee pääomaa. Arvonluonti ratkaisee, minne se hakeutuu.

Pääoma ei aina hakeudu sinne, missä sitä tarvitaan. Se hakeutuu sinne, missä arvonluonnin logiikka on uskottava. Pääoma vertailee jatkuvasti vaihtoehtoja eri yritysten, toimialojen ja markkinoiden välillä – yhä useammin myös kansainvälisesti. Yrityksen on pystyttävä osoittamaan, miksi juuri sillä on edellytykset muuttaa markkinamahdollisuudet kestäväksi arvonluonniksi. Sijoittajan näkökulmasta ei riitä, että yritys sanoo “kasvulle on tarvetta” tai että “markkina on houkutteleva”.

Suomessa ja Euroopassa puhutaan paljon kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä. Keskustelu on tärkeä. Ilman investointeja ei synny uutta kasvua, ja ilman pääomaa investoinnit eivät toteudu.

Usein keskustelu lähtee kuitenkin siitä, mistä yritykset löytävät kasvunsa vaatiman rahoituksen. Toinen aivan yhtä kiinnostava kysymys on: miksi pääoman pitäisi valita juuri tietty yritys?

Vahva kasvustrategia ei vielä ole sijoitusperuste

Yrityksellä voi olla kunnianhimoinen kasvustrategia, kiinnostava teknologia, vahva markkina-asema ja osaava johto. Kaikki nämä voivat olla tärkeitä edellytyksiä menestykselle.

Sijoittajan on kuitenkin ymmärrettävä, miten nämä vahvuudet muuttuvat kannattavaksi liiketoiminnaksi ja tuotoksi sijoitetulle pääomalle.

Miten strategiset valinnat vahvistavat yrityksen kilpailuetua? Miten kilpailuetu auttaa yritystä voittamaan asiakkaita, kasvattamaan myyntiä ja parantamaan kannattavuutta? Ja miten tämä näkyy kassavirrassa, pääoman tuotossa ja omistaja-arvossa?

Tämän logiikan pitäisi olla yrityksen johdolle ja hallitukselle kirkas ennen kuin kasvustrategiasta ryhdytään kertomaan pääomamarkkinalle.

Jos kasvua haetaan esimerkiksi kansainvälistymällä, yrityksen pitäisi pystyä perustelemaan, miksi juuri valittu markkina on sille houkutteleva, miten yhtiö voittaa siellä ja mitä kasvu vaatii investointeina. Yhtä tärkeää on ymmärtää, millä aikavälillä kasvu alkaa näkyä kannattavuudessa ja kassavirrassa sekä millä näytöllä yritys myöhemmin osoittaa strategian toimivan.

Näin yksittäisistä strategisista tavoitteista alkaa muodostua arvonluontilogiikka.

Kyse ei ole ensisijaisesti viestinnästä

Hyväkään viestintä ei yksin tee yrityksestä houkuttelevaa sijoituskohdetta, eikä hyvä slogan riitä vakuuttamaan sijoittajaa.

Sen lähtökohta on johdon ja hallituksen yhteinen ymmärrys siitä, miten yritys aikoo luoda arvoa, mitkä strategiset valinnat ovat arvonluonnin kannalta ratkaisevia ja millä näytöllä niiden onnistuminen voidaan osoittaa.

Vasta tämän jälkeen strategiasta voidaan rakentaa pääomamarkkinalle selkeä ja johdonmukainen kokonaisuus.

Pääomamarkkinan näkökulman ei pitäisi tulla mukaan vasta siinä vaiheessa, kun strategia on valmis ja siitä pitäisi tehdä sijoittajille kiinnostava esitys. Sen tulisi toimia jo strategiatyössä yhtenä keinona testata valintojen kestävyyttä.

Jos yrityksen arvonluontilogiikkaa on vaikea selittää, ongelma ei välttämättä ole tarinassa. Ongelma saattaa olla itse strategiassa.

Kilpailu pääomasta on myös kilpailua markkinoiden luottamuksesta

Suomi tarvitsee kasvua, investointeja ja yrityksiä, jotka uskaltavat kasvaa. Tarvitsemme myös toimivat pääomamarkkinat ja riittävästi pääomaa yritysten kasvun rahoittamiseen.

Mutta pääoman tarjonnan lisäksi tarvitaan yrityksiä, joihin pääoma haluaa sitoutua.

Kilpailu pääomasta ei siksi ratkea sillä, kuka kertoo parhaimman tarinan. Se ratkeaa lopulta sillä, kenen arvonluontilogiikka on uskottavin ja kenellä on kyky näyttää toteen, että se toimii.

Siksi kasvustrategian yhteydessä kannattaa kysyä paitsi, mistä saamme kasvun vaatiman pääoman, myös miksi pääoman pitäisi valita juuri meidät?

IR Partners on strategisen viestinnän ja pääomamarkkinaviestinnän asiantuntijayhtiö. Toimimme listattujen ja listaamattomien yhtiöiden johdon luottokumppanina vaativissa tilanteissa ja strategisissa käännekohdissa. Jos pohditte yrityksenne kasvustrategiaa, arvonluontilogiikkaa tai asemaa pääomamarkkinoilla, jatkamme mielellämme keskustelua. Otathan yhteyttä Tiinaan!

Tiina Olkkonen

Hallituksen puheenjohtaja, senior advisor, perustajaosakas

+358 40 827 8844 tiina.olkkonen@irpartners.fi

Ota yhteyttä