Peppu edellä puuhun? Listautumisviestinnästä opittua.

Kasvuhakuisen yhtiön elinkaaressa vastaan saattaa tulla vaihe, jolloin listautuminen nousee varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kasvun rahoittamiseksi. Listautumispäätöksen jälkeen edessä on varsin intensiivinen ajanjakso, jolloin yhtiötä, sen tarinaa, ydinviestiä ja avainhenkilöitä valmistellaan kohti listayhtiöelämää. Listautumispäätöksestä sen toteutumiseen voi kulua hyvinkin vuoden päivät; ja niistä jokaisena fokus on hyvä pitää kristallinkirkkaana. Hyvin varautuneena, ammattitaitoisen osaajaverkoston ja hyvän projektinjohdon avulla myös yllättävistä – ja väistämättä vastaan tulevista – tilanteista pystyy luovimaan voittajana maaliin.

Olemme keränneet tueksesi joitakin kokemusperäisiä havaintoja siitä, kuinka listautumiseen liittyviä sudenkuoppia ja karikoita voi välttää.

Ennen listautumista: ennakoi

  1. Ennakoi ja varaa aikaa strategian tarinallistamiselle. Tässä vaiheessa panoksia tarvitaan erityisesti yrityksen tunnettuuden lisäämiseen. Mitä huolellisemmin mietitty ja valmisteltu sijoittajatarina on, sitä paremmin myös listautumisannin ennakkomarkkinointi ja sitä seuraavat toimenpiteet onnistuvat. Mieti, miksi yrityksesi on hyvä sijoituskohde; hyödynnä neuvonantajien kokemusta!

  2. Tee tarinasi tutuksi; muista oma henkilöstö ja avainhenkilöt. Panosta tunnettuuden rakentamiseen mediassa, muista vaikuttajat! Luo suhteita ja mieti roolisi; hyödynnä rohkeasti vahvuuksiasi. Johdonmukaisuus ja toisto ovat tärkeitä elementtejä ja siksi tarinan tulee näyttäytyä samankaltaisena jokaisessa kanavassa ja kohtaamisessa. Oman henkilöstön ja avainhenkilöiden sitouttaminen yhtiöön ja sen tarinaan kulkevat käsi kädessä ulkoisen viestinnän kanssa. Viimeistään tässä vaiheessa myös omien viestintäkanavien tulee olla kunnossa.

  3. Muista, että vaikka listautumisprosessiin liittyykin paljon työtä, se samalla kehittää organisaatiotasi ja sen hallintomallia, sekä tuo pääsyn pääomamarkkinoille. Matkan edetessä yhtiösi tunnettuus paranee ja sen osaketta voi käyttää vaihdon välineenä yritysjärjestelyissä. Keskeistä on aito halu kehittää yhtiötä ja kasvattaa omistaja-arvoa pitkällä aikavälillä.

Listautumisprosessin aikana: panosta

  1. Panosta osaajiin! Tämä jos mikä on hetki, jolloin pääjärjestäjän sekä muiden neuvonantajien opit ja kokemukset ovat kultaakin kalliimpia. Prosessissa on järkevää tukeutua ammattilaisiin, joille listautuminen eri vaiheineen on jo entuudestaan tuttua. Konkreettisten viestinnällisten tuotosten lisäksi myös avainhenkilöiden esiintymisvalmiuksien hiominen tarvitsee usein sparrausta, sillä tilanne on monelle uusi. Kokeneenkin esiintyjän on tärkeää valmistautua sijoittajatapaamisiin ja -tilaisuuksiin, erityisesti, mikäli ne Covid-19-tilanteesta johtuen järjestetään verkon välityksellä.

  2. Suunnittele viestinnän henkilöresurssit ja budjetti sekä projektin ajaksi että sen jälkeen; kaikkea ei tarvitse tehdä itse eikä tärkeistä asioista kannata tinkiä. Tiedosta myös, että kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä: valmiiksi hiottu ja testattu kriisiviestintäsuunnitelma auttaa tiukan paikan tullen.

Listautumisen jälkeen: hyödynnä

  1. Ole tavoitettavissa, osallistu ja ole läsnä. Muista myös yksityissijoittajat! He tuovat omistajakuntaan pöhinää ja keskustelua eri kanaviin. Mieti, kuinka tavoitat heidät, kuinka pidät mielenkiintoa yllä ja rakennat dialogia.

  2. Kellon soidessa voit hyvillä mielin onnitella sekä itseäsi että kaikkia prosessiin osallistuneita ja nauttia ansaitusta hetkestä parrasvaloissa. Viritä kuitenkin vuosikellosi uuteen aikaan hyvissä ajoin, jotta saat listayhtiöstatuksesta irti kaiken, mitä se mahdollistaa. Muista, että tiedonantoVELVOLLISUUS on todellisuudessa tiedonantoMAHDOLLISUUS.

VINKKI: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.